verkkoon ryhmis

Syyskuun alussa Koulutien rivitalossa aloittaneessa ryhmäperhepäiväkodissa on tällä hetkellä hoidossa kolme taaperoikäistä. Enimmillään ryhmikseen voidaan sijoittaa kahdeksan päivähoitoa tarvitsevaa lasta. Vuorohoito Posiolla järjestetään päiväkodin tiloissa.

Positiiviseksi kääntynyt muuttoliike näkyy Posiolla myös päivähoitotarpeen kasvuna. Jos suuntaus jatkuu, kunta joutuu hankkimaan lisää tilaa, sillä 44-paikkainen päiväkotirakennus on käynyt jo ahtaaksi.

Keskiviikkona Posion Lions klubin naisväki lisäsi uuden ryhmiksen viihtyvyyttä lahjoittamalla sinne keittiön pienkoneita.

Lue lisää uusimmasta Kuriirista.