talvipuut
Puut ovat pysyneet tiukasti lumen verhoamina jo yli kuukauden ajan, ja maisemia kelpaa turisteillekin esitellä. Viime päivien suojasääkään ei saanut pudotettua lunta kaikkialta Ranuan metsistä, joskin lumikuormassa tuli vaihtelua eri puolilla pitäjää. Kuva on kirkonkylältä eiliseltä tiistailta.
Ranua kuuluu osana vyöhykkeeseen jonka vaarajaksolla kasvavat metsät ovat otollisia keräämään satavaa lunta oksistoonsa ilman kosteuden ollessa sopiva. Vyöhyke ulottuu Perämeren kaaren mukaisesti sisämaassa länsikairasta Rovaniemen, Ranuan ja Posion kautta Kuusamoon.
Vaikka puiden lumikuorma on nyt kestänyt yhtäjaksoisesti jopa poikkeuksellisen pitkään, ei kyse ole metsäalan toimijoiden mukaan harvinaisesta ilmiöstä – eikä lumen paino uhkaa tällä hetkellä puiden katkeamisellakaan.
– Tykkyä on aina ollut, ja esimerkiksi vuonna 1997 täällä kävi jopa MTV kuvaamassa metsätuhoja, sanoo metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Jouko Höyhtyä.
– Tällä kertaa kunnon talven tulo kesti taas pitkään, ja puut olivat kosteita kun lunta rupesi satamaan. Oksiin rupesi kerääntymään lunta, ja se on pakkasten myötä pysynyt niissä pitkään. Lue lisää tuoreimmasta Kuriirista.