Ilmatieteen laitoksella oli iloisia uutisia Hillamarkkinaväelle perjantaina. Alkuviikon ajan Ranualle oli asetettu varoitus rankkasateista lauantaksi ja sunnuntaiksi, mutta varoitus poistettiin perjantaina. Sääennuste oli muuttunut poutaisemmaksi.

 

Kuriiri kertoi keskiviikkona alkuperäisestä ennusteesta, jonka mukaan perjantaina alkavana viiden päivän aikana Ranuan seudulla olisi satanut melkein koko kuukauden normaali sademäärä, jopa 60 milliä.

 

Uusimman ennusteen mukaan ennusetut sadekuurot ovatkin lauantaina huomattavasti kevyempiä. Sunnuntai on ennusteen mukaan poutainen.

Perjantai-iltana rankkojakin sateita voi tulla, mutta se on tuurista kiinni. Kovia kuuroja liikkuu Ranuan seudulla.

 

- Jos kuuro sattuu perjantaina paikalle, siinä voi sataa 20 milliä vettä, totesi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Anja Häkkinen.

 

Pitkän kuivan kauden jälkeen sateensuojille oli käyttöä Hillatorilla, kun nopea kuuro pyyhkäisi yli perjantaina puolen päivän jälkeen.