rr

Kuusamosta liikkeelle lähteneet Rajalta rajalle -hiihdon osallistujat ovat sujutelleet näinä päivinä Ranuan läpi kohti länsirajaa. Mukana on tällä kertaa noin 270 hiihtäjää, jotka edustavat 17:ää eri kansallisuutta.

Kuvassa hiihdon ensimmäinen ryhmä maanantaiaamuna kesäteatterilla kuvattavana. Ensimmäisessä seisojien rivissä toisena vasemmalta 61 vuotta juuri samana päivänä täyttänyt espanjalainen Jose jota onniteltiin koko porukan voimin.

Vuonna 1983 alkanut RR-hiihto järjestetään tänä vuonna vielä Ranuan kunnan koordinoimana. Ensi vuonna vetovastuu siirtyy Pudasjärvelle. – Asiaan ei liity mitään suurta dramatiikkaa. Kunnalla ei vain enää ole riittävästi henkilöstöä ja sitä kautta aikaa näin ison tapahtuman vetämiseen. Ranuan osuudesta huolehdimme jatkossakin, sanoo hiihdon pääsihteeri Anitta Jaakola. Lue lisää tuoreimmasta Kuriirista.