tuulimyllyt

Posion Lohirannan liepeille Saukkovaaraan ja Mäkiahoon suunniteltu seitsemän tuulivoimalan rakennushanke on siirtynyt loppusuoralle eli voimaloiden pystytykseen. Ensimmäiset tornilohkot kuljetetaan Kemin satamasta Ranuan kautta Lohirannalle tällä viikolla. Lapojen kuljetus alkaa kesäkuun lopulla. Tornien pystytys alkaa samaan aikaan.
Tuulivoimala-alueelle rakennetaan yhteensä seitsemän Vestas 126 -voimalaa, joista kolme tulee Posion puolelle Saukkovaaraan ja neljä Kuusamon Mäkiahoon.
Voimaloiden perustukset, sähköasema sekä alueelle tarvittavat tiet rakennettiin jo viime kesänä.
– Tavoitteena on päästä testaamaan voimaloita lokakuussa ja käynnistää tuotanto marraskuussa, kertoi tuulivoimapuiston rakentavan Posion Energia Oy:n omistajan E-Group -energiayhtiön toimitusjohtaja Igor Trebaticky.
Trebaticky kävi tutustumassa voimalatyömaan rakennusvaiheeseen viime tiistaina. Samalla hanketta esiteltiin alueen maanomistajille ja yhteistyökumppaneille.

Maanvuokraajiin kuuluva Ali Pätsi sanoi suhtautuneensa alusta saakka myönteisesti tuulipuiston rakentamiseen.

– Etäisyyttä lähimpiin asuintaloihin on puolikymmentä kilometriä. Taidan itse asua lähimpänä voimaloita. Lomamökkejä on lähimmillään noin 1,5 kilometrin päässä voimaloista. Myös mökkiläiset ovat suhtautuneet myönteisesti. Tietysti hanke ja voimaloiden sijoittelu herätti alussa kysymyksiä, Pätsi tuumi.
Lue lisää tuoreesta Kuriirista.